lauantai 12. elokuuta 2017

KUN HAAVEET KAATUU

Meidän komppaniassa soitettiin tällä viikolla Haaveet Kaatuu -biisiä valintapisteiden muodostumisen "kunniaksi". Käytävillä tuli nähtyä sekä ilon että surun kyyneleitä, kun jännityksestä tärisseet alokkaat saivat vihdoin tietää tulevat palvelustehtävänsä. Jotkut pääsivät haluamiinsa tehtäviin, toiset eivät. Ite en tosiaankaan vois olla tyytyväisempi siitä, että tuun saamaan armeijasta just sitä kokemusta, jota lähdin sieltä hakemaan. Iloitsen myös ihan hirveesti siitä, että kaikki mun lähimmät inttikaveritkin pääsivät haluamiinsa tehtäviin. Hyvä tytöt!
Alotin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen pääasiassa maanpuolustustahdon sekä velvollisuudentunteen takia. Olin kuitenkin kiinnostunut saamaan tästä kokemuksesta irti myös kaiken mahdollisen, josta vois olla mulle hyötyä siirtyessäni takaisin arkeen armeijan ulkopuolella. Pidin kaikki vaihtoehdot toki avoinna, mut löysin nopeasti oman paikkani uudessa ympäristössä, mikä selvensi mulle tavoitteitani tosi paljon. Toisin ku suurin osa mun kanssa Upinniemessä alottaneista naisista, mä en oo ollut oikeastaan missään vaiheessa kiinnostunut johtajatehtävistä. Oon kyllä tykännyt toimia siviilissä tukioppilaana ja isosena sekä ottaa roolia ryhmätehtävissä, mut armeijassa haluun keskittyä vaan uusien asioiden opettelemiseen itse. Haluankin muistuttaa naisia siitä, että armeijassa on tarjolla vaikka minkälaisia tehtäviä, joista jokaisesta tulee varmasti hyötymään tavalla tai toisella. Ja jos ei se mieluinen homma osukaan omalle kohdalle, niin vapaaehtoinen asepalvelus ylipäätään tulee opettamaan tosi paljon.
Monet mun palveluksen jatkosta kysyneet ovat kuulostaneet yllättyneiltä, kun oon kertonut lähteväni toimittajaksi. Jotkut ajattelevat sen olevan joku mulle nakitettu homma, koska rahkeeni eivät riittäneet muuhun. Päinvastoin - hakeuduin just sellaseeen tehtävään johon tiedän pystyväni, ja josta tuun toivottavasti hyötymään paljon. Olin kuitenkin varautunut siihen, että joutuisin johonkin ihan erilaiseen tehtävään, josta en tietäisi etukäteen paljoakaan. Näin kävi valitettavan monille alokkaille. Uskon, että omalla asenteella voi kuitenkin vaikuttaa siihen, millaisen armeija-ajan itselleen rakentaa tehtävässä kuin tehtävässä. Alkaa varmaan vähemmästäkin hajottaa, jos oma motivaatio on miinuksen puolella ja vaan kiroilee mielessään aamusta iltaan.
Jokainen meistä on varmasti joskus kokenut sen, kun haaveet kaatuu. Itse en muun muassa päässyt aikoinaan ensimmäisenä vaihtoehtonani olleeseen lukioon tai saanut tänä keväänä haluamaani opiskelupaikkaa. Pettymys voi tuntua joskus ylitsepääsemättömältä, mut kaikista vastoinkäymisistä on seurannut ainakin itselleni aina jotain hyvää. Ja niinhän se on, että asioita oppii arvostamaan uudella tavalla silloin, kun niitä ei saavutakaan kertaheitolla. Elämä olis ihan liian helppoa, jos kaikki menis aina niinku Strömsössä. Omalla asenteella voi kuitenkin oppia kääntämään jopa häviön voitoksi. 
Ihan uskomatonta ajatella, että ollaan nyt saatu tietää uudet palveluspaikkamme ja vannomme sotilasvalan ensi viikolla. Saan valitettavasti viettää enää 11 aamua rakkaiden tupalaisteni kanssa, kun 2/17 alokkaiden peruskoulutuskausi tulee ihan just päätökseensä. Miten paljon ollaankaan koettu, itketty ja naurettu yhdessä. Tänään saan onnekseni pari tupakaveria vieraikseni Turkuun ja voidaan yhdessä juhlistaa tulevia ansaittuja palvelustehtäviämme. Ennen niihin siirtymistä suosittelen kaikkia ottamaan ilon irti alokaskauden viimeisistä viikoista, toteutuivatpa haaveet tai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti