sunnuntai 6. elokuuta 2017

TJ 220

Miten vaikeeta onkaan löytää sanoja omalle tyytyväisyydelle, kun kaikki on kerrankin vaan niin hyvin.

Vietettiin sateinen perjantaiaamu Upinniemessä suunnistaen rastilta rastille litimärkinä. En oo ikinä tykännyt suunnistuksesta, mut armeijassa jaksaa tehdä kaikenlaista kunhan ei ajattele asiaa sen enempää. Yksikköön palatessamme sainkin sitten sen verran iloisia uutisia, ettei mua enää haitannutkaan niin mitätön asia kuin märät vaatteet. Pari onnenkyyneltäkin tais valua pitkin poskia, kun sain tietää tulleeni valituksi just siihen tehtävään mihin halusin; toimittajaksi.
Ehdin jo turhautua toimittajan valintakokeessa, kun piti pitkästä aikaa osata ideoida asioita itse ja mun pää löi ihan tyhjää. Sanonta siitä, että intissä saa heittää aivot narikkaan, pitää todellakin paikkansa. Koen olevani ihan ulkona kaikesta mitä varuskunnan porttien ulkopuolella tapahtuu. Oon kuitenkin huomannut näillä viikonloppuvapailla sen, ettei viikossa ehdi oikeastaan tapahtua paljoakaan, vaikka itse oonkin suorittanut samasssa ajassa jo ties minkälaisia harjoituksia. Tälläkin viikolla tuli tosiaan valintakokeessa sekä haastattelussa käymisen lisäksi muun muassa suoritettua johtajatehtävärata, harjoiteltua sulkeisia ja päntättyä sotilaan perustutkinnon koetta varten.
 
Tällä hetkellä en vois olla tyytyväisempi siitä, että keskityin kaikki kuluneet viikot täysillä siihen, mitä halusin armeija-ajaltani tavoitella. Monet pitää erityistehtäviä sellasina hommina, joihin hakeudutaan vaan motivaation puutteen takia. Itselle tä oli kuitenkin alusta asti se tavoite, joka auttoi mua jaksamaan kaikki p-kauden kuluneet ponnistelut. En tiedä tuunko tekemään muutaman viikon jälkeen enää ollenkaan tällasia juttuja, joista alkuaikani armeijassa on koostunut, mut odotan innolla "oman alan" tehtäviini siirtymistä. Tä tulee varmasti olemaan korvaamatonta kokemusta omaa tulevaisuuttani ajatellen. Ja mikä parasta, saan nyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisesta tehden samalla asioita, jotka kiinnostavat itseäni siviilissäkin.
Peruskoulutuskautta on jäljellä enää kolme viikkoa, jonka jälkeen mun aikani merivoimissa tulee päätökseensä. Siirryn sen jälkeen Kaartin jääkärirykmenttiin aloittaen kaiken taas lähes tietämättömänä alusta maavoimissa. Kysymyksiä pyörii päässä taas tuhansia, mutten vois olla tyytyväisempi saavutettuani tavoitteeni. Palvelukseni kestääkin sopivasti ensi maaliskuuhun asti, jonka jälkeen voin taas keskittyä journalistiikan ja viestinnän linjan pääsykokeisiin. Niin kaikki tuntuu pitkästä aikaa loksahtavan paikoilleen... Ah, miten hyvää tä välivuosi tuleekaan mulle tekemään! Tänään jäljellä 220 aamua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti